![]() | ||||
|
Kirjaudu sisään Rekisteröidy | Linkkejä ja ajatuksia Kreationismista. Uskon että evoluutio teoria kuvaa luotettavasti ja tarkasti sitä miten nykyinen eliökunta kehittyi. Tähän uskoon syynä ovat mielestäni kiistattomat todisteet siitä että näin on, sekä se ettei yksikään taho ole vielä pystynyt esittämään järkevää kritiikkiä näitä todisteita kohtaan. Jonkinlainen lista niistä asioista jotka ovat saaneet minut vakuuttuneeksi tästä. 1. Maapallon ikä. Tämä kertoo minulle että ainakaan Nuoren maailman kreationistit eivät ole oikeassa. 2. Eläinten selkeät rakenteet jotka todistavat kehityksestä. 3. Uskottavien vaihtoehtojen puute. Ajatuksia ja linkkejä Ensimmäiseen perusteluun, jo puiden vuosirenkaista, puhumattakaan kivilajien ja muiden atomitason aikamittauksista saadut tulokset jotka osoittavat maailman ikää. - Puu - Kivi - Valo Seuraavaan perusteluun en jaksa sen kummemmin kirjoittaa. Suhteellisen paljon löytyy tietoa aivan perus googlauksella. - Hieman asiaa suomen kielellä. Kolmanneksi Nuoren Maan Kreationistit todistettiin jo tuossa aiemmin väärässä olevaksi. Vanhan Maan Kreationistit suloisella mutinallaan Mikro ja Makro evoluutiosta eivät vakuuta paljoa enempää. Uusin muoti-ilmiö Intelligent Design taas on lähinnä samaa halpaa tavaraa uudelleen nimettynä Yhdysvaltalaisten oikeustapausten vuoksi. Ja tässä vielä linkki ID:hen liittyen. - Ken Miller on Intelligent Design Viimeisenä mainintana, olen kristitty. JiSe 22/12/2008 21:40
|
Päivän merkintä Joulukuu 2008 Etsi merkinnöistä | ||
| Copyright 2008 - 2010 Creative Commons, Attribution | ||||